Nyt odottelen sitten ihmettä, sillä mitenkään muuten ei taida tämä muutto ja joulu mennä putkeen. Sain lisää maksettavaa simsalabim, ja reilun 150€ vähemmän rahaa tälle kuulle kuin yleensä normaali kuukaudelle. Muuto ja joulu ovat molemmat kallista puuhaa, joten en tajua, miten tästä taas selvitään, mutta aina on jotenkin selvitty ennenkin.

Meinasi kyllä tappiomieliala iskeä aamulla, kun selvisi koko tilanne. Mitään ylimääräisiä ei enää kärsi tulla, tai oikeasti jää kinkut ja lahjat hankkimatta. Nyttenkin joudutaan jo tyytymään reilusti niukempiin tarjoiluihin ja lasten lahjoihin kuin muina vuosina.

Tulipas synkkä viesti. Tekee mieli deletoida tämä jo ennen julkaisua, mutta alussa päätin, etten harjoita itsesensuuria enää sen jälkeen, kun jonkin olen kirjoittanut, joten synkistellään sitten juslkisesti.