Siinä päivän saavutukset. Olen teippaillut Tena-laatikoita maalarinteipillä kasaan, pakannut muuttoa varten tavaroita ja teipannut laatikot kiinni. Kymmenisen laatikkoa on pakattu, toinen mokoma teipattu kasaan ja kaksi rullaa, vajaata tosin, maalarinteippiä on tuhlattu. Ja viisi hesaria.

Äitini on töissä suuressa vanhusten palvelukodissa, ja kertoi, että Tenalaatikot ovat parhaita pakkaamiseen. Siis ne pahvilaatikot, joissa laitoksiin ne vaipat mummoille ja papoille tulee. Ovat sopivan kokoisia, tukevia ja niissä on ne kolot sivuissa kantamista varten. Niinpä minä pyysin äitipuoltani, joka on läheisessä vanhainkodissa töissä tuomaan niitä minulle. Hän haki niitä työpaikkansa rullakosta minulle, eli ne piti vain teipata taas kasaan, kun teipit oli leikattu auki ja laatikot näin saatu litteiksi.

Mietin mielessäni, mitähän muuttomies tuumaa, kun kantaa kerrostalosta kymmeniä tenalaatikoita kuormaan!

Tenaan liittyy toinenkin asia. Tiedättehän sen ohjaajan, Joona Tenan? Enpä totisesti haluaisi olla hänen vaimonsa. Cannesissa juhlatuulella häntä voisi sitten tituleerata nimellä Lady Tena. Ei ole helppoa ihmisillä nimiensä kanssa.

Minulta joku juuri kyseli, miksen ole muuttanut takaisin tyttönimeäni eron jälkeen. Ei ollut kyllä tullut mieleenkään minulle, ainakaan vakavasti. Miksi pitäisi muuttaa? Sitten olisin eri nimellä kuin lapsenikin. Sitä paitsi tuo nimi on osa minua, en koe sitä mitenkään vieraana tai ahdistavana.

Linnassa pastieraavat parhaillaan, pitäisi mennä katsomaan varmaan pian, mutta ensimmäisenähän siellä on kaikki vanhempi väki, mielenkiintoisempi (lue: arvosteltavat asut) porukka alkaa tulla kai vasta hetken päästä sisään. Kerran vuodessa minustakin tulee muoti- ja tyylikriitikko, ja vaikka minulle muulloin on ihan sama mitä kukakin pukee päälleen, se kai vain kuuluu itsenäisyyspäivän perinteisiin narista muista ja totaalisen joutavista asioista, kuten kretongeista ja tupeista.

Ylevöidytään sitten jouluksi.