Jaahas. Lueskelin eilen niin mielenkiintoista blogia, että piti aloittaa omakin. En tiedä osaanko mitään mielenkiintoista kirjoittaa, mutta ihmisillä tuntuu olevan kumma viehtymys lukea tavallisten ihmisten tavallista elämää koskevaa jorinaa. Siis muillakin kuin minulla.

Ensimmäiseen viestiin kuuuluisi varmaankin kirjoittaa jotain maailmaa syleilevää ja viisasta, esitellä itsensä nasevasti ja mielenkiintoa herättävällä tavalla ja kynäillä kuolemattomia sutkauksia. Eipä taida irrota. Ehkä jotain kuitenkin minusta.

Olen reilu kolmikymppinen yksinhuoltajaäiti, sairaslomalla uupumisen takia, virallisesti kai masennuksen. En enää koe itseäni erityisen masentuneeksi enkä ainakaan tippaakaan epätoivoiseksi, mutta en kyllä työkuntoiseksikaan. Minulla on neljä lasta, joista kolme nuorinta asuu kanssani, vanhin isänsä kanssa toisella paikkakunnalla. Annetaan nyt lapsille vaikka nimet Elisa 16v, Mikael 13, Anette 11 ja Patrik 8. Sopii toivoa, että muistan nuo nimet, enkä sekoile niiden kanssa.

Asumme tällä hetkellä suurehkossa kaupungissa, edessä on ennen joulua muutto maalle. Elämän muutos kai siis kirvoitti minut blogaamiseen, voisi terapeuttini tuumata, jos joskus muistaisin mennä hänen vastaanotolleen...

Se minusta, lopun saatte ottaa itse selvää ajan kanssa.